Ei aina käy niin kuin haaveillaan

Minä, Gretsch the Chet Atkins Gounty Gentleman kerron hieman itsestäni.

Minun sukuni juontaa Friedrich Gretsch, iin. Saksan Mannheimissa syntyneeseen, 1883 Broklyniin muuttaneeseen siirtolaiseen.
Hänestä kuulin vain tarinoita. Mutta Bill Gretsch in muistan. Hän oli silloin sukumme johtaja kun synnyin kesäkuun 8 1967. Meitä sisaruksia oli sinä vuonna syntynyt jo 1366. Minä olin siis tuhanneskolmessadaskuudeskymmenesseitsemäs.
Mutta siitä olin ylpeä, että olin uutta mallia, jota oli valmistettu vain kahdeksan päivää, ennen kun minä synnyin.
Olen muutenkin ylpeä itsestäni. Olen jalosukuinen. Otelautani on ebenholzia. Kaikki metalliosat ovat kultauksella päällystetty. Lavassa on 21 karatin kulta laattaa johon on kaiverrettu Chet Atkinsin nimi.Mikrofonini ovat humbuger mallisia kaksikelaisia. Niitä on kaksi kappaletta. Vibrani on rosewood tyyppiä. Otelautani viimeisteli Puolasta muuttanut huippuviulisti!
Tiedän arvoni, en siedä mielelläni muita ns. kitaroita lähelläni.
Olin toivonut pääseväni vähintään samanlaisiin oloihin kun kuulin monen sukulaiseni päässeen.
Kuulin kun Bil ääni kunnioituksesta väristen kertoi, kuinka Django Reinhard oli testannut kitara uutuuksia, joihin oli istutettu mikrofoni, äänen vahvistamista varten.
Ja miten hän oli mieltynyt Gretschin malliin, jossa alkeellinen mikrofoni sijaitsi miltei tallassa kiinni.
Ihastusta kesti viisi vuotta, Djangon liian varhaiseen kuolemaan asti.
Ylpeänä Bil luetteli nimiä, jotka vasta myöhemmin opin tuntemaan. Elvis Presley. Duane Eddy. Georg Harrison. Bob Diddley. Ja jälleen alkoi Bilin ääni väristä, kun hän mainitsi nimen Chet Atkins. Sehän oli minunkin nimi!
Mutta minä en päässyt historiaan. Minut vietiin Eurooppaan. Siellä kylmään pohjolaan. Ruotsiksi kutsuivat maata johon päädyin.
Olin kaksi vuotias kun tämä tapahtui.
Muutamia kertoja laukkuni avattiin. Mutta suljettiin saman tien. Outoa kieltä puhuivat.
Sitten eräänä päivänä minut pakattiin huolellisesti farmariauton lattialle. Koteloni päälle nosteltiin pahalle haisevia raskaita laatikoita. Jokin mattoresu oli vielä päälläni.
Jotenkin tuo haju oli kuitenkin tuttu? Sitten muistin, että minut oli kytketty pitkällä johdolla tuon hajuiseen laatikkoon, joka oli aiheuttanut kovaa melua.
Se kieli, jota nämä minua kuljettavat puhuivat, oli täysin käsittämätöntä. Tornio ja Tampere toistuivat usein, ja tulli!! Ne opin ulkoa. Matka kesti kauan. Pysähdyimme Torniossa. Siitä olivat siis puhuneet. Jälleen sana tulli tuli esille. Nyt helpottuneen kuuloisesti.
Seurasi pitä odotus. Vihdoin lähdimme liikkeelle. Kuskin vieressä istuva, joka oli ollut paljon äänessä, ei puhunut nyt mitään. Voivotteli vain, ja aina välistä auto pysähtyi. Ovi aukesi, ja kuului merkillistä karjuntaa hetken aikaa. Usein kuski manasi; Jorma p—le. Sitten matka jatkui. Kunnes pysähdyimme lopullisesti.
Kuulin taasen Tampere sanan.
Minut kannettiin sisälle. Laatikko aukaistiin, luulin, että pääsen katselemaan uutta kotia.
Se oli turha toive. Laatikko suljettiin uudelleen, ja jouduin takahuoneeseen pöydän alle.
Aloin huolestua.
Olin ehtinyt lukea oudon tekstin myymälän ikkunasta, kun minut oli vähäksi aikaa vapautettu. Veneskosken Musiikki. Oy.
Pöydän alla lojuin muutaman viikon, kunnes minut vietiin laatikossa paikkaan jossa kolisi.
Jouduin taasen joidenkin tavaroiden alle. Tunsin että lähdimme liikkeelle. Emme olleet autossa, lentokoneessa, emme laivassa. Tämä tärisi ja kolisi.
Sitä kesti monta tuntia.
Kunnes minut nostettiin johonkin ulos. Nyt huolestuin todella.
Ja samalla heilahdin kumoon. Laatikon päältä meni jokin painava kummajainen.
Mutta ei kestänyt kauan, kun minut kuljetettiin jälleen uuteen paikkaan. Nyt onneksi aukaistiin kotelo, ja pääsin esittelemään itseäni. Ihastuksen huokauksia kuului aina kun joku minut näki.
Iltapäivällä minut sullottiin jälleen koteloon. Seuraavan kerran kun se aukaistiin näin uuden omistajani. Tämä ensitapaaminen, kuulin siitä jälkeenpäin kun ymmärsin jo tätä ihmeelistä kieltä, tapahtui Köyhäjoen Mäntymajalla.
En päässyt Beatlesein mukaan. En Chet Atkinsin omistamaksi. En. Täällä missä tätä kirjoitan olen asunut jo 38 vuotta. Hoh hoijaa.




.

.

Tällainen otus näitä tekstejä väsää.

Koko nimeltään Gretsch The Chet Atkins Gountry Gentleman.

Fender Vibrolux

Ilman tällaisia laitteita ei soitto olisi soinnut. Fenderit olivat laatua. Meillä jokaisella oli jossakin vaiheessa Fender vahvistin. Kuvassa Vibrolux. Kyöstin ensimmäinen vahvistin oli tätä mallia. Myös Keiskin Tremolux muistutti kuvassa olevaa.