Kylmää kyytiä

Pientä vilunvärettä jo alkumatkasta?

Joulunaikaan -73 oli kovia pakkasia. Talvi tulla rymisteli jo marraskuussa. Meillä oli keikka Tervolassa. Hyvissä ajoin lähdimme liikenteeseen. Riku ei ollut tyytyväinen Mersun pikkubussin laturin toimintaa. Moottorikin pyrki käymään liian kylmänä. Iäksen tykönä värkättiin pahvia syylärin eteen. Pakkanen tuntui kiristyvän koko ajan, ikävän näköistä utua leijaili tien pinnasta. Kalajoella oli jo selviö, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Kuten kunnnon autoissa siihen aikaan, oli Mersussakin amppeerimittari ja se näytti nyt huonoja lukemia. Niin huonoja, että Riku päätti sulkea lämmityslaitten puhaltimen, akkua säästääkseen. Päivä alkoi hämärtyä nopeasti, pakkasen purevuus tunkeutui auton sisälle. Pahinta oli valojen himmeneminen. Pysähdyimme Limingassa lämmittelemään. Myyjät katselivat pitkään kylmästä hytisevää porukkaa. Mutta pakko oli matkaa jatkaa. Valoja ei kärsinyt pitää päällä kuin ajoittain. Taivas selkeni, ja kuun puolikas tuli avuksi näkemiseen.
Onneksi autosta löytyi pari hyvää taskulamppua, joita tiesimme vielä tarvitevamme. Matkavauhti oli hidasta, ja myöhästyimme. Tervolan iso halli oli lämmin, joten soitellessa alkoi tulla jo mukavampi olo.
Hyvää oloa himmensi kuitenkin ajatus yöllisestä ajosta kotiin. Eikä tilannetta parantanut järjestäjien melkoinen lohkaisu tilistä myöhästymisen takia.
Kamojen kanssa emme kauaa vanhenneet kun heitimme ne kärryyn, ja osan Mersun perälle. Riku ei ollut sammuttanut autoa koko aikana. Eihän akussa olisi ollut starttivirtaa. Onneksi oli diesel ja nafta halpaa.
Yö ei ollut täysin pimeä, kuu heijasteli valoaan pakkashuurujen läpi. Asteita oli kolmenkymmenen kylmemmällä puolen.
Mersun sisällä saattoi olla hieman lämpimämpää.
Vaatetta oli jokaisella kohtalaisesti, ja pari huopaakin löytyi. Mutta apatia meinasi iskeä. Rikulla oli melkein toivoton työ selvitä pimeässä eteenpäin. Pahimpia paikkoja yritimme valaista taskulampuilla, ja yllättävää, niistä oli apua. Aina silloin tällöin Riku käytti hiipuvia Mersun valoja päällä, niin silloinkin kun lähestyimme melkein keskitielle jäsähtänyttä rekkaa. Joku vaisto sai Rikun väläyttämään valoja, ja väistö tapahtui viime hetkessä.
Matka ja aika kuluivat hitaasti. Toivottoman hitaasti. Vuorottelimme tuulilasin rapaamisessa. Se oli ainoaa liikuntaa mitä saimme. Kukaan ei puhunut mitään. Kylmällä on merkillinen ominaisuus, se tekee puheliaastakin hiljaisen. Näin kävi myös Köyhänjoen kankailla muutama vuosi ennen.
Limingan yöbaari oli jokaisen mielessä, hiljaa laskimme kilometrejä. Sitkeästi Riku istui kylmällä kuskinpenkillä yrittäen nähdä tienreunaa, minkä mukaan suunnistaa. Autoista ei ollut haittaa. Lohkolämmittimien puuttuminen piti ne pihoilla.
Vihdoin näimme Limingan Shellin valot.
Aamu oli jo pitkällä, vaikka hämärä viipyi vielä haittanamme.
Kankeina laahustimme sisälle.
Sama myyjä oli jo tullut aamuvuoroon, kauhisteli kylmästä tutisevia soittajia. Eikä tervehdys jonka hän esitti lämmittänyt lainkaan mieliämme. - Voi poika raukat, teillä on huonoa tuuria, täälläkin ovat patterit jäätyneet ja siksi on näin kylmä . - ?? Sitä emme huomanneet, lämpöä tuntui olevan liiankin kanssa. Riku sai onneksi auton halliin ja aseman omistajan kanssa alkoivat remontoida Mersun laturia. Silloin olivat huoltomiehen ja kuskit rautaa.
Joimme paljon kuumaa, vaikka lämpöä ei baarissa paljoa ollut, olo tuntui taivaalliselta.
Muutama tunti siinä vierähti, kunnes pääsimme lähtemään. Akku oli ollut latuuksissa koko remontin ajan, joten virtaa oli hieman enemmän. Laturi sitä ei vieläkään kunnolla syöttänyt.
Mutta nyt oli jo kirkas päivä, ja pääsimme kohtuullista vauhtia kotiin päin.
Kyösti oli ollut jo lähtiessä viluinen ja köhi pahan enteisesti. Kovan kuumetaudin pukkasikikin reissun jälkeen.
Tämäkin keikkamatka kuului niihin joita en kehoittaisi kokeilemaan kotona.